UUTISET JA BLOGIT

Tiimimme kasvaa - tutustu Coctiolaisiin!

Tanja Immonen | 23.10.2015 8:25

 

Esittelyssä uudet tiimiläiset  

Coctio Oy:n uudet tiimiläiset

Me Coctiolaiset suhtaudumme intohimolla työhömme. Olemme mukana edistämässä elintarviketeollisuutta tuottamalla luusivuvirroista uusia, entistä kuluttajalähtöisempiä ja ekologisempia liiketoimintamahdollisuuksia. Toisin sanoen autamme hyödyntämään luusivuvirrat kaupallisiksi tuotteiksi ja jatkuvaksi tulovirraksi. Liemi- ja kastikelinjasto on uusi, nopeasti arvoa tuottava liiketoimintamahdollisuus lihan- ja kalanjalostajille sekä muille elintarvikevalmistajille. Prosessissa valmistetaan kulinaarisia liemiä, kastikkeita ja kastikepohjia, joita kuluttajat ja ravitsemistoimiala voivat käyttää terveellisen ja maukkaan ruoan valmistuksessa. 

Tässä kohtaa on ilo kertoa, että tiimimme on kasvanut jo viiteen innokkaaseen Coctiolaiseen.

Millaista työ Coctiossa on ja millaisia kokemuksia tiimiläisillämme on? Pyysimme kaikkia kertomaan tästä omin sanoin.

Marko Tiainen

Marko Tiainen - Coctio Oy"Coction avoin ilmapiiri ja innovatiivinen palvelumme tekevät työstäni erittäin mielenkiintoisen. Toimimme saumattomasti tiiminä yhteen. Työ rennossa, dynaamisessa ja kansainvälisesti asiakasläheisessä työympäristössä on palkitsevaa. 

Olen toiminut jo yli viidentoista vuoden ajan metallialan yrityksissä erilaisissa operatiivisissa sekä kehittämis- ja projektijohtotehtävien parissa. Ne ovat antaneet minulle vahvan johtamisen, liiketoiminnan kehittämisen sekä henkilöstöhallinnon osaamisen. Kansainvälinen toimintakulttuuri on ollut keskeisellä sijalla myös edellisissä tehtävissäni työskennellessäni John Deere Oyj:ssä sekä Waratah OM Oy:ssä, joissa olin mukana kehittämässä mm. kansainvälisiä asiakaslähtöisiä liiketoimintamalleja.  

Aloitin Coctiossa tammikuun 2015 alussa teknisenä päällikkönä. Sitä ennen, elokuusta 2014 alkaen toimin Coctiolle konsulttina. Vastuullani on asiakkaidemme liemi- ja kastikelinjastojen suunnitteluun ja rakentamiseen liittyvät tekniset asiat ja toteutukset sekä ostotoiminta. Työskentelykielinä on englanti ja suomi."

Esa Puhakka

Esa Puhakka - Coctio Oy"Olen työskennellyt Coctiossa syyskuusta 2015 alkaen ja huomaan, että meillä on erittäin hyvä tiimi!

Minulle Coctio tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet kehittää prosesseja sekä hyödyntää projektihallinnan osaamistani asiakkaidemme iloksi. Jokainen työpäivä on täynnä jännittäviä ja mielenkiintoisia haasteita, kuten kasvuyrityksessä kuuluukin olla. Minulla on Kansainvälinen projektipäällikön sertifikaatti (IPMA-C) ja rakkaudesta lajiin haluan jatkaa opiskeluja eteenpäin.  

Olen työskennellyt projektipäällikkönä useiden tuotantolinjojen projektitehtävissä lähes viidentoista vuoden ajan. Projektit ovat olleet rautakaivoksista pienratkaisuihin, kuten kappaleenkäsittelylaitteistoihin. Ulkomaan pitkäaikaiskomennukset Pajalassa, Ruotsissa sekä Lontoossa ovat olleet urani yksi merkittävimmistä kohokohdista.

Coctiossa vastuullani ovat projektinhallinta, liemi- ja kastikelinjastojen asennus- ja kokoopanotyön valvonta sekä ostotoiminta. Työskentelen englanniksi, suomeksi ja ruotsiksi."

Erkki Reponen 

Erkki Reponen - Coctio Oy"Coctio tarjosi minulle joustavan ja mainion siirtymisen suoraan työelämään valmistumiseni kynnyksellä, kun aloitin yrityksessä harjoittelijana heinäkuussa 2015. Meillä on kiva ja toimiva tiimi, jossa voin käyttää taitojani ja oppia uutta. Saan arvokasta työkokemusta alalta, jota olen opiskellut. Valmistuin syyskuussa insinööriksi Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelmasta, Karelia ammattikorkeakoulusta. Ilokseni huomasin, että voin jatkaa tiimissä suunnittelijan tehtävässä.

Olen tiiviisti mukana asiakasprojektien suunnittelussa ja tuotannossa. Vastuulleni kuuluvat esimerkiksi asiakaskohtaisten tuotantolinjojen layout-suunnittelu sekä muiden asiakasdokumenttien koostaminen. Työskentelen englanniksi, suomeksi ja ruotsiksi."

Tanja Immonen

Tanja Immonen - Coctio Oy"Meillä on mukava ja innostava työyhteisö, jossa on ilo tehdä töitä. Työn monipuolisuus, energisyys ja sen tarjoamat mahdollisuudet työskennellä kansainvälisesti asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa innostavat minua erityisesti. Coctio tarjoaa minulle monia mahdollisuuksia kehittyä erityisesti vientitoiminnan, mutta myös markkinoinnin saralla. Haluan olla tiiviisti asiakasprojekteissa mukana.

Minulla on monipuolinen kokemus B2B-asiakassuhteista, markkinoinnista sekä asiakaskokemuksen kehittämisestä. Ennen Coctiota työskentelin mm. matkailu- ja ICT-aloilla erilaisissa markkinoinnin ja myynnin tehtävissä.

Aloitin Coctiossa helmikuussa 2015 opiskellessani Kansainvälisen kaupan koulutusohjelmassa MIF:ssä (Management Institute of Finland). Valmistuin Ulkomaankaupan erikoisammattitutkintoon elokuussa 2015."

Markkinointipäällikkönä autan Coctiota kasvamaan kansainvälisesti  tekemällä pitkäjänteistä brändityötä. Vastuulleni kuuluvat yrityksen markkinointi- ja myyntiaktiviteetteihin liittyvät toimenpiteet kuten digitaalinen markkinointi, tapahtumatuotanto, kansainvälinen viestintä ja suhdetoiminta yhteistyökumppanimme kanssa, markkinaselvitykset sekä vientitoiminnan suunnittelu ja koordinointi yhdessä Kai Iiskolan kanssa. Työskentelen englanniksi, suomeksi ja ruotsiksi sekä perustaitojen puitteissa espanjaksi, ranskaksi ja italiaksi.

Kai Iiskola - Coctio Oy toimitusjohtajaTiimivetäjä, toimitusjohtaja ja liemimestari Kai Iiskola on henkilö luusivutuotteiden kokonaistaloudellisen hyödyntämisen, teollisen liemenvalmistusmenetelmän sekä Coctio liemi- ja kastikelinjaston takana. Alan asiantuntijuudellaan ja vuosien kokemuksellaan hän ohjaa ja kehittää palvelutoimintaamme.

Lue lisää Kain työurasta elintarviketeollisuudessa. 

 

Aiheet: Kai Iiskola, Team Coctio, Luuliemet ja kastikkeet | Elintarvikkeet ja juomat

Pysy ajan tasalla Coction palveluista ja tapahtumista seuraamaalla uutisiamme ja blogipostauksiamme!  Jaamme täällä kattavasti tietoa Coctio liemi- ja kastikelinjastojen ja -tehtaiden rakentamisesta ja toimituksista sekä tapahtumistamme. Kirjoitamme myös globaalista luuliemitrendistä ja -markkinoista. Uusimmat blogit saat helposti RSS-syötteenä tai tilaamalla uutiset suoraan sähköpostiisi.

Tilaa sähköpostiin

 

Coctio RSS Coctio_RSS_Feed 

Viimeisimmät blogit: